Vuoden Kotimaan Matkailuyritys on HimosLomat Oy

Tiedote  06.05.2023

Kotimaan Matkailumessuilla palkittiin perinteiseen tapaan Vuoden Kotimaan Matkailuyritys. Tänä vuonna tunnustuksen sai HimosLomat Oy. Tunnustus jaetaan vuosittain kotimaiselle matkailualan yritykselle, joka on menestynyt konseptillaan tai osoittaa edellytyksiä menestykselle sekä on luonut uutta tai uudistunut merkittävästi. 

Raati perusteli valintaansa seuraavasti:

“HimosLomat on pitkän nousujohteisen kehityskaaren omaava yritys, joka on tehnyt rohkeita avauksia jo vuosia. Keski-Suomessa, Jämsässä sijaitseva matkailukeskus on noussut kotimaisten matkailijoiden supersuosioon, ja kohderyhmä on poikkeuksellisen laaja lapsiperheistä, nuoriin aikuisiin ja edelleen aikuisväestöön.

HimosLomat tunnetaan ympärivuotisena kohteena, jonne palataan useitakin kertoja saman vuoden aikana. Toimintaa on kehitetty pitkäjänteisesti ja menestyksekkäästi jo vuodesta 1989. Perheyritys jatkaa vahvoja ulostulojaan myös uusilla investoinneilla ja on paikallisesti merkittävä matkailualan työllistäjä.

HimosLomat tekee pitkäjänteisesti työtä myös vastuullisuuden eteen ja on mukana Sustainable Travel Finland -ohjelmassa Keski-Suomen matkailualueella. HimosLomat osallistuu myös aktiivisesti alueen matkailun kehittämiseen, yhteiseen maakunnalliseen tekemiseen sekä valtakunnallisen matkailuverkoston toimintaan.”

HimosLomat Oy:n toimitusjohtaja Päivi Heikkala iloitsee tunnustuksesta

– Kiitos! Tämä arvostus tuntuu hyvältä, sillä olemme tehneet pitkään töitä perheyrityksen puolesta. On uskomatonta saada tällainen tunnustus. Kiitos palkinnosta koko henkilökunnan ja meidän omistajien puolesta.

Raadin jäseninä tänä vuonna olivat Susanne Rasmus (Visit Jyväskylä), Jari Ahjoharju (Visit Tampere), Kristiina Hietasaari (Visit Finland), Maisa Häkkinen (Visit Mikkeli / SUOMA ry) ja Sanna Kyyrä (Työ- ja elinkeinoministeriö). Tunnustuksen messuilla jakoivat Jari Ahjoharju ja Kristiina Hietasaari sekä Tampereen Messujen toimitusjohtaja Tuomas Räsänen.

LISÄTIEDOT: www.kotimaanmatkailumessut.fi, Facebook: www.facebook.com/kotimaanmatkailumessut/ Instagram: @kotimaanmatkailumessut
Tampereen Messut Oy, www.tampereenmessut.fi, etunimi.sukunimi@tampereenmessut.fi

Petrina Palmroth, projektipäällikkö, p. 040 184 2327
Nette Kivimäki, viestinnän asiantuntija, p. 0400 448 455

HimosLomat Oy
Päivi Heikkala, toimitusjohtaja, p. 020 711 9262
paivi.heikkala (at)himoslomat.fi